Meri kirjoittelee taas! Tarvitsen apua.
Siskolle siis ollaan hankkimassa samanlaista peruukkia, kuin tuo, mikä Siirillä on. Se Gumiperuukki. Kolme viikkoa sitten tilattiin, mutta luulen, että ei ole tilaus onnistunut. Netti oli tuolloin vähän huonommassa kunnossa... Mitään ilmoitusta ei sähköpostitse ole tullut, ja tuolta jostain luin, että tulossa kuulema kestää korkeintaan 2vko. Miten ihmeessä saan äidin uskomaan, että se pitää tilata uudestaan?
Tajusin muuten, että saimme juuri 10 lukijaa kasaan! Kiitoksia tästä :D
perjantai 21. syyskuuta 2012
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Pyromaanileikkejä KAMY:ssä
Moi! Merikin pääsee kirjoittelemaan jotain.
Eli eilen illalla olimme Siirin kanssa sielä kuuluisassa KAMY:ssä. Ilta alkoi samalla tavalla kuin ennenkin. Istuimme nuorisotalon yläkerrassa, ja juttelimme mitä mielenkiintoisimmista asioista. (Jääkööt puheenaiheet salaiseksi. Saatte itse pähkäillä, mistä oikein keskustelimme.) Jossain kello 7.30 ja 8.00 välillä Siiri Veti esiin sytkärin laukkunsa syövereistä, mikä johti siihen, että menimme ulos... Leikkimään?
Tuli myös opittua jotain: Lehdet EIVÄT PALA sateessa.
Ja meri osasi käyttää tuota sytkäriä paremmin kuin Siiri ;)
Eli eilen illalla olimme Siirin kanssa sielä kuuluisassa KAMY:ssä. Ilta alkoi samalla tavalla kuin ennenkin. Istuimme nuorisotalon yläkerrassa, ja juttelimme mitä mielenkiintoisimmista asioista. (Jääkööt puheenaiheet salaiseksi. Saatte itse pähkäillä, mistä oikein keskustelimme.) Jossain kello 7.30 ja 8.00 välillä Siiri Veti esiin sytkärin laukkunsa syövereistä, mikä johti siihen, että menimme ulos... Leikkimään?
Tuli myös opittua jotain: Lehdet EIVÄT PALA sateessa.
Ja meri osasi käyttää tuota sytkäriä paremmin kuin Siiri ;)
torstai 13. syyskuuta 2012
Olisi huppari valmis...
Niin , siitä siskon ensimmäisestä cossista puhun. Kuviakin sain koneelle tungettua:
Halusin kokeilla itsekin ^^"
Ja tuollanen peruskuva. Näin nopeasti ei tullut paremppia, enkä saanut siskoani malliksi. Hampaat irtoilevat, mikä ärsyttää jumalattomasti. Hupparin omistaja taas ei ompele niitä, koska ei yksinkertaisesti jaksa... Arvatkaapa sitten, kenet laittoi ompelemaan sormenpään kokoisia mustia palleroita silmän ympärille KÄSIN >:(
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Ilmoitus :3
Meri taas täällä! Ollaan tässä vähän aikaa siskon kanssa valmisteltu tämän ensimmäistä cossia, ja nyt tällä vauhdilla se valmistuu TÄNÄÄN. Ketäs kiinnostaisi kuvat? Ja osaatteko arvata, mitä on tulossa?
Muoksinpahan nyt tätä: Kuinka opetta siskolle, mitä eroa harsimisella, ja ihan ompelemisella on... Tuollasilla pistoksilla ei pysy sitten mikään.
torstai 6. syyskuuta 2012
Avunpyyntö halloweenrockia koskien
Meri se täälä taas päätti kirjoitella, mutta tällä kertaa jotain, joka ei liity aiheeseen. Olen musiikin valinnaisryhmässä, ja me järjestämme tuon koulumme halloweenrockin. Itsekin mahdollisesti pääsen esiintymään (Mikä meinaa että kuvia tulee!). Ongelmana on vain tämä hyvin rajoittunut musiikkimakuni. En tiedä oikeastaan mitään kappaleita, joita voisi esittää koulun edessä. Nyt listassa oli kai 21 guns, ja joku green dayn kummallinen kappale, mutta lisää tarvitaan. Ettekös voisi olla kivoja, ja listata jotain suosikkibiisejänne?
tiistai 4. syyskuuta 2012
Parin viikon takaista lenkkeilyä :3
Meri pääsi kirjoittamaan ensimmäistä postaustaan ;3 Kyllähän minulla on apulainen vieressä, mutta kuitenkiiiiin... Mutta luulen, että kuvat kiinnostavat teitä enemmän kuin tällaisen aloittelijan ajatuksenjuoksu. Eli kuvien vuoro:
Tässä vaiheessa minulla oli asu päällä, mutta se eräs nimeltä mainitsematon Siiri jätti vyönsä
sinne huitsiin... Eli lähdettiin hakemaan sitä.
Lapsiaaa! >:3
Miku sattui eksymään metsään... Kuka tulisi pelastamaan?
MINULLA ON MAHA ;___; T. Siiri
Miku itkee ampiaisten perään OAO
Se juoksee veteen >:ooo
Pääsin pois järvestä \o/
Tuli sellainen neronleimaus, että pitää päästä pyörimään "kulakalleen" OuO
SHIIÄÄÄÄÄÄNIIII! Ja pedofiiliii...
Ja minähän sitten olen harrastanut ratsastusta ;)

Jos ette selvää saa, siinä lukee "MIKI ON HOMO" :D
Tiipiin katossa on jotain mielenkiintoista(?)
Kässshiiiii :D
Varjokuvia...
Löydettiin betoniaita, jossa oli vastustamattoman suloisia samma
koita :3
Sammakkoperspektiiviukkeli tuli saarnaamaan jotain kuvakulmista ja mahtavuudesta, joten Siiri meni makoilemaan lattialle :3
Gumi meinaa kaatua veteen, muttei sitten kuitenkaan :D
Siellon vartija.. OuO
Tällaista sitten tällä kertaa. Paras sitten nauttia! Näitten tunkeminen tänne oli niiin tuskallista, ettette voi edes kuvitella >____< Kommenttia siis >:(
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)