torstai 3. tammikuuta 2013

Ylisuojelevaista paketointia...

Jellou!

Eilen, kun tulin kotiin, odotti eteisen hyllyllä ISO paketti avaamista. Päällä luki wig, joten kieltämättä ihmettelin, miksi paketilla oli kokoa. Noh, avaamalla sain selville miksi näin oli:


Kuplamuovia! Kuplamuovia kaikkialla! Mihinkään tilaamaani sitä ei ole laitettu näin paljoa.
Peruukki itse oli positiivinen yllätys. Odotin sen olevan keltainen, mutta olikin paljon kauniimman värinen. Toinen peruukki Hellocosplaystä, ja molempien kohdalla olen yllättynyt. 
Kai minun joku kuvakin pitää tähän laittaa :)


tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tuntuu että koko vuosi 2012 oli hukkaanheitettyjä tilaisuuksia, vääriä päätöksiä ja sitä rataa. Kun miettii, olihan tuo harvinaisen mukava kesä, mutta koneella olo on lisääntynyt huimasti. Pitäisi varmaan joskus uloskin päästä, mutta mitä ihmettä kaupungin keskustassa saa tehtyä ypöyksin? Toivottavasti te sielä ruudun toisella puolella saitte aikaan enemmän kuin minä täällä.

Nyt heti vuoden alkuun päästään kuitenkin odottamaan pientä pakettia tuolta kiinan puolelta. Peruukki tilattiin jouluaattona, joten eiköhän se pian ole tulossa. Toinen paketti kuuluisi tilata, ja sisällöstä saatte sitten tietää enemmän kun se saapuu.




Nyt eräänlaisena uudenvuodenlupauksena lupaan todella parantaa tekstin laatua. Kommentoikaapas ahkerasti, ja auttakaa minua blogin ylläpitämisen kanssa :)