perjantai 21. joulukuuta 2012

Pitäisikö tuota ulkoasua muokata...

Alkaa tympiä tuo iänikuinen sininen tausta, mutta eipä ole ideoita muokkaamiseen. Lukijat rakkaat, antakaa vinkkiä! Toisen blogin puolellahan Pipa hoitaa ulkoasun, mutta nyt se on minun hommani tällä puolella, enkä yksinkertaisesti osaa.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jotain edistystä!

Äiti siis oikeastaan päätti seuraavan cossin, kun peruukin päätti maksaa. Selailtiin tunteja nettisivustoja, jotta äiti löytäisi jonkun jonka kelpuuttaisi, ja lopulta löytyi YKSI mikä tälle kelpasi. Flandren asua aletaan siis työstämään. Kankaiden maksaminen on äidin hommaa, ja ompelukoneen korjaaminen urakkani jälkeen (ja aikana) myös. Siivet kuitenkin päätin tehdä ensin, ja heti tuli onkelmia. Osaisitteko vinkata, mistä siivet saisin? Melkein mitä tahansa materiaaleja kyllä pystyn hankkimaan, että ei ainakaan se ole ongelma.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Ilmoitusasiaa

Terve nyt taas. Jos joku nyt on oikein innoissaan tästä paikasta, ja seuraa pienimpiä muutoksia, on voinut huomata kirjoittajien vähenemisen. Osasin jo päätellä jotain tällaista tapahtuvan jo sinä päivänä, kun idea blogista saatiin. Jostain syystä Meri on aina se joka viimeisenä yrittää pitää aloitettua juttua pystyssä.
Luultavasti kirjoitukset eivät paljoa muutu, mutta tuntui, että tämä on aika tärkeä asia ilmoittaa. Mielestäni Siirillä oli myös päätökselleen aivan pätevä syy.

Ensi kertaan.

tiistai 4. joulukuuta 2012

NEROKASTA!

Osaatte jo varmaan päätellä, kuka täällä kirjoittelee. Meri taitaa olla melkeen yksin pitämässä tätä pystyssä.

Kuvitelkaapa, kuinka mahtavia ideoita tulee lihaskuntotestin aikana! Pareittain tehtiin niitä kamalia istumaannousuja, ja sen 21:nnen jälkeen vain istuttiin ja juteltiin. Tuon keskustelun tuloksena sain erittäin mahtavan vinkin säästämiseen! Kunhan nyt äiti tulee kotiin, pyydän, josko saisin vaikka 10snt yhtä liikettä vastaan. Kyllä pitäisi sostua, kun tietää, että selkä ei tästä parane ilman kanustusta. Kohta onnistuu taas satoja ilman kamalia selkäkipuja! Yay :D
Ja eikös se desucon-frostbite ollutkin helmikuussa..? Noh, kai se sitten selviää kun lähtö lähestyy. Toivottavasti joku muistuttaa. Onneksi kukaan oman perheen jäsen ei ole lähdössä mukaan, joten saatan saada Mikucossin salakuljetettua mukaan. Osaako muuten kukaan sanoa, kuinka hameessa pärjää ulkona... Mahdollisesti pakkasessa.

Teille mukafiksuille: Turha vääntää mitään vitsiä, kirjoitin pakkasen pienellä ;)