sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Sen siitä saa, kun lykkää töitä.

Nyt olisikin oikeastaan aika paljon sanottavaa entisiin postauksiin verrattuna!

Viikonloppu tuli, ja se tarkoittaa ylimaalista siivousurakkaa. Yritin pakoilla tehtäviä harjaamalla peruukin, mutta ei siitä mitään tullut. Kokeilin selvitä työstä vääränlaisella harjalla, mikä johti vain siihen, että nyt en saa harjaa irti. Lisäksi Mikuperuukin toisen saparon klipsi on löystynyt niin, ettei se pysy millään kiinni. Mistä voisin saada ostettua uuden?
Toinen ongelma on ANTI THE∞HOLiC-cossissa. Olen tarkka, ja tahdon juuri oikeanlaiset pinnit. En omista edes tavallisia valkoisia pinnejä! Voih... Pitää siis lähteä pitkästä aikaa kaupoille, ja sitähän vihaan enemmän kuin mitään. Tästä asusta muuten ei ole vielä muuta tietoa, kuin että se tulee aikaisintaan ensi viikolla.
Kolmas asia, josta voisin mainita, on veljeni ja serkkuni saapuneet asut. Pojat innostuivat cosplaysta ja hankkivan Marion ja Luigin asut. Tietenkin nuoremmalle väelle ollaan kilttejä, etikä näiden tarvitse maksaa asustaan pennin pyörylää... Pah sanon minä! Pikkusiskonikin sai kalliin asun, eikä maksanut tuosta rahamäärästään mitään!
Olemme siis isommalla porukalla tulossa animeconiin. Eiköhän tässä lopulta käy niin, että muu porukka "katoaa" kesken conin... Noh, sen saa sitten nähdä silloin.

BOBEB B-)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Wopee! Peruukki saapui!


Jotenkin aina minä saan ne erikoiset paketit. Tämäkin oli kirje, joka oli repeillyt kuljetuksen aikana:



 
Kaunista... Onneksi sisältö sentään yllätti. Luulin, että tuolla hinnalla saisi peruukin, jonka läpi voisin nähdä omat hiukseni. Tämä peruukki on jopa omia hiuksiani paksumpi! Jos nuo vanhemmatkin olisivat olleet tätä laatua... Ja väritkin olivat upeat. "Peruukkipää" oli vain matkalla vääntynyt, mutta eiköhän se patjan alla suoristu >:3
Pahoittelen kuvien laatua. Kuten jo jonkin aikaa sitten sanoin, kamerani laturi on kadoksissa. 5mp kameralla ei paljoa laadukkaita kuvia oteta.
Saatte kuvan peruukista päässäni vasta kun se laturi löytyy ja puku saapuu. Puvun ompeleminen kuulema vie jopa 4 viikkoa! Isänikin tätä kommentoi: "Siinä ajassahan saa rullamuovauskoneenkin tehtyä!"

Niin, nyt minulta loppui kerrottava, joten se olis MOI :)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

ANTI THE∞HOLiC onkin mielenkiintoinen tarina...

"Noniin, aloittaisimmeko tulevaisuuden aitouden arvostelemisen?"
                                     
                                                             "Oi, älä anna aina liioitellun alkemian huijata sinua."

"Vaikka tabut ovat poissa, tekaistut jumalat on lähetetty unohdukseen"

                                       "Loppujen lopuksi, se oli vain karkulainen joka uhmasi ajan lakeja"



"Mitä haimme ei ole järjestys. Se on valonsäde, joka läpäisee mennen, tulevan ja nykyisen"



Niin, tutustuin kappaleen sanoihin. Eihän se vain käy laatuun, että ymmärrän vain muutaman sanan kappaleesta, joska cossi tulee. Jotenkin tuntuu, että kaikissa hyvissä kappaleissa on tällaiset sanat. Mistään ei ota mitään selkoa: 

Oi, suljettu ympyrä arvostetun menneisyyden
Oi, on oikosulku jopa tulee pian palamaan
Unohdettu järjettömyys, joka maailmana tunnetaan
Sen ihanteellinen ratkaisu löytyy kun ympyrä hellittää


Opin tässä samalla myös, että demise tarkoittaa kuolemista... Hah! No, jos joku koskaan ymmärtää kappaleen "idean" , kertokoot sen minulle.







torstai 7. maaliskuuta 2013

"Kuule, se custom size meinaa..."

Äiti sai tarpeekseen minun ompeluyrityksistä (joita tuskin oli) ja päätti tilata seuraavan asun netistä. Pitkään mietti, mikä koko otetaan, sillä omat mitat meni juuri kolmen koon väliin. Lopulta tämä tuli kysymään, mitä tuo "custom size" oikein tarkoittaa. Eikö sen pitäisi olla ilmiselvää? Suuren hämmennyksen jälkeen tämä äitini viimein ymmärsi mitä custom size tarkoitti, ja päätti tilata asun. päätti vain lisätä muutaman sentin "kasvunvaraa" kaikkialle.
Olin suunnitellut laittavani tähän postaukseen kuvia, mutta kameran akku tyhjeni juuri sitä käynnistäessäni. Joudutte siis odottamaan. ANTEEKSI!

Tilattu asu siis oli Rinin, tuon lyhyemmän kuvassa olevan tyttösen asu. Aaah, milloinkahan keksin asun, johon kuuluu housut...



Nyt kameran laturin puutteessa minä päätän tämän postauksen. BOBEB :)