Tuota Siskoni asua kokeilin siis siksi, että kävimme torstaina (?) photoshoottaamassa kaupungilla... Sateessa... Eikä mikään ollut auki... Noh, kyllä Minnan portaillakin kaikkea keksii! Ja lenkin huippu oli kun kaksi nuorempaa poikaa ylitti esittää kovinkin kovaa haukkumalla ties miksi. Eivät kyllä uskaltaneet koko porukalle sanoa mitään, vaan piti odottaa, että muut lähtevät, ja pienin jää paikalle. Kun muut palasivat, oltiin jo lähdössä pyörien kanssa.
![]() |
| LAADUKAS kuva asusta |
Pidin siis tästä kuvan asusta niin paljon enemmän ilman peruukkia, häntää ja korvia. Tällä tavalla voisi tosissaan kulkea ympäri kaupunkia, kunhan liiviä hieman kiristää.
Uudistin asuun kuuluvat korvat. Alunperin ne olivat enemmänkin sudenkorvat kiinni pannassa, mutta eivätpä enää. Suorakaiteen muotoisesta kangaspalasta tulikin yllättävän hyvät korvat. Vielä pitäisi hankkia paremmat pinnit, jotta niitä ei tarvitsisi koko ajan olla tarkkailemassa. Valkoiset korvat ja likainen maa eivät lupaa mitään hyvää VARSINKAAN kostealla säällä. Tiedän, sillä pudotin toisen. Pah...
Erittäin oudolla asettelulla päätän postauksen, sillä en saisi olla tietokoneella, ja perhe tuli kotiin.
BOBEB


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti