lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kaikki nerot kokeilevat peruukkejaan vähän myöhässä

Kankaat eivät ole vielä tulleet, eli en voi edetä asun kanssa. Riparikin olisi ensiviikolla, mikä ei todellakaan helpota asiaa.
Kokeili nyt tuota peruukkia, josko se auttaisi edes vähän tähän tekemättömyyteen. Olen vain varmempi siitä, että sitä kannattaisi vähän lyhentää. Nuo hartijoille laskeutuvat suirut kun olivat jo Flandrea cossatessa vähän ärsyttävät. En kuitenkaan ole mitään tekemässä ennen kun saan kuulla muiden mielipiteen asiasta.
Muuten peruukki on aika hyvä, eikö totta? Ja mitään muutoksia kun en ole Frostbiten jälkeen tehnyt.

Aaaah... Kuinkahan oikein kerkeän tekemään sen paidankin? Toivottavasti ei jää ihan viime hetkeen. Kuitenkin coniaamuna ollaan heräämässä ennen kuutta, joten silloinkin kerkeää tehdä jotain pientä viimeistelyä.
Kun asu on valmis, opettelen päättämään postaukset fiksusti.

BOBEB~

12 kommenttia:

  1. Kai tuo Rinistä menee, älä huoli kultanen~

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. Saattaa se jäädäkin niille päiville ihan hyvin.
      Tässä huomasin, että jostain syystä kommenttihin vastaaminen ei ihan toimi.

      Poista
    2. Haha, voiei :'D no toivottovasti saat ne kankaat pian :--) ((sori ku poistin ton kommentin..tulin vanhalla käyttäjällä vahingos)) >:0

      Poista
  3. Kyllä se tietysti menee, mutta perfektionisti olen :)

    VastaaPoista
  4. Hmm, itse kyllä leikkaisin ainakin hieman. Liian radikaalisti ei kannata alkaa saksimaan heti alkuunsa, mutta kun ottaa vähän kerrallaan niin hyvätulee c:

    VastaaPoista
  5. Joo kantsii varmaan vähän siitä leikata. Ainaki mun mielestä se ois parempi :3 Mitään älyttömiä määriä ei kummiskaan kantsi leikata, mutta vähän jos leikkaa nii eiköhä se oo hyvä ^w^

    VastaaPoista
  6. Sanoisin et kynit noi suirut poies tost sivuilta. Eihän sil nimittäi mitää tommosii suiruloita näytä olevan ni naps naps. Paitti jos jollekki random hahmolle tarviit ne tollasina pidempinä ni jätät sit vähä pidemmiks mut et noi pitkiks. Jajajaja onks sil vähä otsatukkamaisempi otsatukka? Selkeetä mut mitä pienistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on virallinen figuuri ja boxart mallina ja kyllä minusta näyttää että nuin menee ;3
      Mutta voit silti selittää mitä se otsatukkamaisempi on.

      Poista
    2. Et siin ois vähä lyhempiäki hiuksia? Emt, en oo perehtyny ku en noist tykkää ni googlen avulla mennään. Tee niinku huvittaa.
      Pakko kyl kysyä mut miks jos sul on virallisii systeemei mallina ni miks et käytä niit ja napsi niiden mukaa vaa kyselet muilta ku näkee selvästi et toi on pidempi?
      Ja tietoni perustuu siis edelleen googleen

      Poista